KaisaHernberg Maailman pelastaminen on loistava bisnes

Miksi pelkkä hintakilpailukyky ei riitä

Satuin eilen samaan baaripöytään kansanedustaja Juhana Vartiaisen kanssa. Juttelimme lyhyesti kilpailukyvystä. Vartiainen painotti hintakilpailukyvyn merkitystä – vaikka tuote olisi kuinka hyvä, ei sitä osteta, jos hintaa on kolminkertaisesti liikaa.

Vartiainen on tietenkin tässä aivan oikeassa. Näkemys kuitenkin muodostuu ongelmalliseksi, jos se nähdään ainoana tai tärkeimpänä totuutena kilpailukyvystä. Valitettavasti suomalaisessa talouspolitiikassa juuri tällainen ajattelu on vallalla.

Koska eilen baarihumussa ei oikein ollut mahdollisuutta puida aihetta perinpohjaisemmin, avaan nyt tässä hiukan omaa ajatteluani.

Tulokulmani kilpailukykyaiheeseen on erilainen kuin Vartiaisen – hän tarkastelee asiaa kansantaloustieteen, minä puolestaan liiketoimintastrategian näkökulmasta.

Yritysjohtajan näkökulmasta "markkinat" koostuvat erilaisista toimijoista, joilla on erilaisia motivaation lähteitä. Markkinointiteorian grand old man Philip Kotler määritteli neljä tekijää, jotka pitää huomioida, kun suunnitellaan tuotteita ja palveluja: product, price, place ja promotion, eli neljä P:tä – tuotteen tai palvelun ominaisuudet, hinnoittelu, sijainti ja menekinedistäminen.

Neljästä P:stä kolmas eli place/sijainti on erityisen mielenkiintoinen. Sillä viitataan toisaalta fyysiseen sijaintiin – missä tuote tai palvelu tuotetaan, minkä kanavien kautta sitä myydään. Toisaalta kyse on tuotteen tai palvelun markkinapositiosta eli siitä, miten tuote tai palvelu suhteutuu muihin tarjolla oleviin tuotteisiin tai palveluihin. Olennaisesti on kyse siitä, missä kilpailussa ollaan mukana.

Poikkean nyt tavoistani ja käytän olympialaisten kunniaksi urheiluvertausta: Kun Suomen olympiajoukkueeseen valitaan kilpailijoita, kaikkien valittujen pitää ylittää oman lajinsa karsintaraja. Tällä tavoin varmistetaan, että jokaisella joukkueessa mukana olevalla on edes teoreettinen mahdollisuus menestyä kisoissa. Kisoihin myös lähetetään monen eri lajin edustajia, mikä kasvattaa mitalin saamisen mahdollisuutta.

Suomalainen talous- ja teollisuuspolitiikka sen sijaan toimii kuin lähettäisimme olympialaisiin ainoastaan uimareita ja keihäänheittäjiä – näissä lajeissa kun olemme aiemmin menestyneet. Jos olympiajoukkue valittaisiin talouspolitiikkametodilla, mukaan pääsisi ilman karsintarajaa, kunhan on uimari tai keihäänheittäjä – koska suomalaiset uimarit ja keihäänheittäjät ovat ennenkin menestyneet.

Ongelmanahan tällaisessa joukkuevalinnassa on se, että toisinaan uimarit ja keihäänheittäjät eivät menestykään, ja toisaalta mitaleita voikin tulla ihan yllättävistä lajeista, kuten purjehduksesta, painista tai ammunnasta.

Nimenomaan analyysi siitä, missä kilpailussa kannattaa olla mukana, puuttuu suomalaisesta talous- ja teollisuuspolitiikasta. Ja kuitenkin oikean kisan valitseminen on mitä suurimmassa määrin osa kilpailukykyä.

Meillä pannaan kansantalouden kaikki paukut matalan jalostusarvon hintasensitiivisiä tuotteita valmistavan teollisuuden pönkittämiseen – siitäkin huolimatta, että juuri hintakilpailussa harvemmin on voittajia.

Hintakilpailu on tyypillistä niin sanotuille punaisen meren markkinoille. Nimitys on peräisin W Chan Kimin ja Reenée Mauborgnen klassikkoteoksesta Sinisen meren strategia ja tulee siitä, että kun meressä on liikaa keskenään taistelevia petokaloja, vesi värjäytyy punaiseksi niiden verestä. Kimin ja Mauborgnen teesi on, että yritysten tulee etsiä sinistä merta, eli markkinoita, joilla on mahdollista luoda uudenlainen positio, jolloin ei tarvitse kilpailla hinnalla verissä päin.

Samalla, kun poliittisilla toimilla keskitytään tukemaan epätoivoista hintakilpailua, tullaan samalla pissineeksi monien muiden toimialojen muroihin. Kun esimerkiksi raskaan teollisuuden vaatimuksesta hidastellaan ilmastopäästöjä rajoittavien toimien käyttöönottoa, jotta niistä ei aiheutuisi lyhyen aikavälin kustannuksia, heikennetään samalla lukuisien yritysten mahdollisuuksia kehittää tuotteita ja palveluja, jotka auttavat ilmastopäästöjen vähentämisessä. Paradoksaalista kyllä, tähän jälkimmäiseen joukkoon lukeutuu myös suuri määrä perinteisen raskaan teollisuuden yrityksiä.

Samalla, kun poliittisilla toimilla leikataan palkkoja ja sosiaaliturvaa, jotta valmistavan teollisuuden yritykset voisivat karsia tuotantokustannuksiaan vielä vähän lisää, leikataan kuluttajien ostovoimaa, jolloin heillä on vähemmän rahaa käytettäväksi muuhun kuin välttämättömiin elinkustannuksiin. Tästä kärsivät erityisesti vähittäiskauppa ja palvelualat.

Talous- ja teollisuuspolitiikassa on välttämätöntä alkaa huomioida muutkin kilpailukyvyn osatekijät kuin hinta. On luotava olosuhteet, joissa mahdollisimman monilla aloilla syntyy vetovoimaisia tuotteita ja palveluja, jotta yrityksillämme on mahdollisuus kilpailla muullakin kuin mahdollisimman halvalla hinnalla. Suomi on perinteisesti seissyt puu- ja metallijaloilla, mutta pitkällä aikavälillä puu lahoaa ja rauta ruostuu. Siksi tarvitaan muitakin tukijalkoja.

Vaikka kesä alkaa olla jo loppupuollella, suosittelen talouspolitiikan sekä Etelärannan päättäjille hieman kesälukemista:

Kim ja Mauborgne: Blue Ocean Stragegy, Harvard Business School Press, 2005
Kotler ja Armstrong: Principles of Marketing, Pearson, 2015
Ries ja Trout: Positioning, McGraw Hill, 2001

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Ei ihmekään, että Suomen talous on retuperällä, jos asioista keskustellaan ja pahimmillaan päätetään viinankatkuisessa ympäristössä.

Viitteenä mm. ministeriöiden alkoholitarjoilut, joihin en nyt pikaisesti löytänyt linkkiä.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Aiheesta ollut monta eri kirjoitusta monesta eri näkökulmasta viime päivinä.

Miksi Anttila meni konkurssiin? Palveluyhteiskunta jäi utopiaksi, suuri osa ihmisistä on liian köyhää, laiskaa tai nuukaa, että hyvä palvelu olisi kriterilistalla loppupeleissä korkealla. Netistä saa parilla klikkauksella kotiinsa mitä vain, Anttilan valikoima on siitä murto-osa, miksi ihmeessä koskaan marssisin sinne kun on vaikka CDON? (riippuu vähän tuotteesta ja ihmisestä on vielä niitäkin jonka haluaa konkreettisesti silmiensä eteen ennen ostopäätöstä).

On Roviota ja Angry Birdsiä mutta ne ovat poikkeuksia. Suomalaisten tulisi olla kansana Einstein - luokassa jos vakavissaan kuvittelee, että Suomessa kehittyisi 1000 uutta sellaista yritystä jotka tekevät jotain mitä kukaan muu ei osaa tai ei ole keksinyt 1000 yritystä myisi high end tuotteita niille yhä on varaa niitä ostaa kuten Saudit.Ja sitten näiden yritysten tulisi olla työllistäviä.

Suomen keskimääräinen markkinointiosaaminen ei taida päätä huimata. Mutta miten tässäkään voisi kuvitella, että jostain ilmeistyisi tuhat uutta markkinointigurua jotka olisivat maailmanhuippujen tasolla tai jopa yli?

Eu ja euro ovat iso syy lähimarkkinoiden kutistumiseen. Kuinkahan moni julkisten puheiden sijaan uskoo vakavissaan, että sisäinen devalvaatio auttaisi.

Suomen metsä- ja metalliteollisuus myivät itse itsensä. Nyt eivät kun tarve on oleellisesti pienempi.

Automaatio ja tekninen kehitys ylipäätään vähentää entisestään työn tarvetta. Ilman palkkaa on vaikea pyörittää kotimaista kysyntää, kotimaista palvelusektoria, ja se tapahtuu kuten nyt, velaksi.

Kyllä koko Suomen talous on melkoisessa umpikujassa, mutta niin on koko Eurooppakin. Ei tähän nyt näpertelyt tai palopuheet auta vaan suurempi liike mutta sitä ei tule koska sikari- ja päättäväporras yhä porskuttavat.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Sitten kun vielä ottaa huomioon sen, että Suomessa poikkeuksellisen voimakkaasti koulutuksen määrä laskee halua lähteä yrittäjäksi.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Suomen suurin ongelma on stagnanssi, Nokia keksi hyvät peruspuhelimet ja käytännössä ajoi kehityksen suohon keskittymällä yhteen ja samaan koska sen, joka myy tänään hyvin kuuluu myydä hyvin vielä huomennakin niin miksi keskittyä luomaan uutta?

Anttilakin kaatui stagnanssiin, keskityttiin 50-luvulla hyväksi havaittuun toimintamalliin siinä mitä myymälöihin tulee ja verkkokauppakin tuli lähinnä jälkimietittynä kuvioihin. Anttilan perustajan lapsi kommentoi asiaa hyvin toteamalla että Kesko osti Anttilan mutta ei käytännössä tehnyt sille mitään ostamisen jälkeen. Uskottiin että se mikä toimii tällä vuosikymmenellä toimii vielä ensi vuosikymmenelläkin.

Suomalaisilta puuttuu kunnianhimo ja uskallus. Suomalainen bisnesmentaliteetti on että miksi opetella kävelemään jos konttaamallakin pääsee eteenpäin.

Jukka Laine

Product, price, place ja promotion eivät toteudu Suomessa tunnetuista syistä. Eli kun on tuote, tuotantohinta pitää painaa alas eli missä ei ole pekkasia ja kesälomia, miettiä missä on markkinat mihin tuote lanseerataan mahdollisimman hyvään hintaan jne.

Kun katsotaan Suomeen päin, ahaa, tuonne saadaan työnnettyä vaikkapa halvempaa maitoa tms. koska meillä tuottaminen maksaa enemmän ja markkina on pieni, mutta isommalta markkinalta voidaan tuupata ylijäämiä tänne.

Seuraava vaihe olisi kasvattaa suomalaista tuottavuutta roboteilla. Robotit pystyvät tuottamaan nanosekunnissa byrokratian eli kaavakkeen täyttö viidelle taholla. Robottilääkäri tai hoitaja ei käyttäisi puolta työpäivää kaavakkeiden täytössä, kun tieto saataisiin realiajassa järjestelmään ja kaikille instansseille. Näin saataisiin Sote maaliin etuajassa.

Voisi sähköinen reseptikin toimia, kun robotti apteekissa hoitaisi hommat. Robotit eivät myöskään lakkoile, vaadi etuja jne. Kun kansaa ei voida vaihtaa, niin kaikista suomalaisista tulee korkean tuottavuuden ihmisiä korvaaalla ihmistyötä roboteilla.

En jatka robottivisiota politiikan puolelle vaikka houkutus olisi suurta.

Jukka Laine

Alkoi arveluttamaan kykenisikö verojärjestelmä sittenkin verottamaan myös robotit työttömiksi. Suurin ongelmahan on suuri julkistalous, joka jäi eläkkeelle suurten ikäluokkien kanssa, mutta maksurasite siirtyi nuoremmille.Nuoret maksavat työttömyytenä ja korkeampina eläkemaksuina eläköitymistä, kuten yrityksetkin.

Miksi robotti kannattaisi sitten pitää täällä, kun kansainvälisen verokilpailun takia muualla on robotillakin suurempi lisäarvo. Ongelma ei taida poistua roboteillakaan.

Julkistalouden vajeita robotit kyllä paikkaisivat tuottavuuden kasvulla. Miksi maksaa työura+ eläke joutavasta byrokratiasta, kun asiat voidaan automatisoida ja digitalisoida. Itse haluaisin silti nähdä tai kuulla AKT:n puheenjohtajan saarnan, kun automatisaatio etenee ja tavaraliikenne mullistuu.

Kuten sanottu palkanalennus heikentää ostovoimaa. Ainoa keino olisi uudistaa verojärjestelmää niin että palkka kasvaisikin, mutta hintakilpailukyky paranisi. Eräissä piireissä se nähdään vaarallisempana kuin Trump Ja Putin yhteensä. Perään sana hyvinvointivaltio. Kyllä tilanne on surkea.

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

J.L:"Ainoa keino olisi uudistaa verojärjestelmää niin että palkka kasvaisikin, mutta hintakilpailukyky paranisi."

Kenen palkka kasvaisi, kun robotit olet jo ohjannut tekemään työt? Verot pois ja 500K julkisen puolen työntekijää kortistoon..Suomi nousuun!

Seppo Korppoo

Miten olisi, jos teoretisoinnin sijaan annettaisiin starupeille kunnollinen onnistumismahdollisuus?

Startupeistahan epäonnistuu noin 95% ja epäonnistumisen jälkeen turvaverkoton yrittäjä tavallisesti joutuu perheineen pitäaikaiseen velkahelvettiin. Monet vielä muistavat miten kävi tuhansille 90-luvun yrittäjille...

Kannattasi varmaan teoretisoinnin sijaan laittaa tämä asia kuntoon ja samaan syssyyn remontoida maailman jäykin työmarkkinamme.

Kun vielä suodaan onnistuneelle riskiyrittäjälle oikeudenmukainen ja kansainvälistä tasoa oleva korvaus, niin kyllähän Suomi lähtee kovaankin nousuun!

Seppo Korppoo
27 vuotta vientiyrittäjänä

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Heitto siis että meillä on pantu paukut vain raskaaseen teollisuuteen on perätön. Nimenomaan työtä ja tuotantoa meillä verotetaan erittäin kovaa kun taas voitoista maksettavat verot ovat kansainvälisesti melko matalat. Tämä suosii vahvasti firmoja jotka tekevät pienillä henkilöstöresursseilla isoa tulosta esimerkiksi metsä- ja metalliteollisuuden hyvin työvoimakustannuspainotteisten firmojen kustannuksella. Samalla olemme korkeakoulutuksessa ja tutkimuksessa ainakin määrällisesti aivan maailman huipulla.

Minusta Suomi panostaa ihan muihin asioihin kuin perusteollisuuteen.

Oma kysymyksensä on sitten se että mihin maailmanmarkkinat ovat matkalla. Se kuluttava keskiluokka jonka tarpeiden täyttämisellä Suomikin teollistui on räjähtämässä käsiin. Sen sijaan rikkaiden länsimaiden kännykkäpelien markkinat ovat tekijöille täyttä lottoamista.

Tottakai se on paras tilanne että talous nojaa mahdollisimman laajaan pohjaan. Itse kuitenkin olen ollut havaitsevanani että politiikalla on nimenomaan rasitettu sitä teollisuutta. Erityisesti verotuksen muutokset ovat olleet keskeisessä osassa työmarkkinajärjestöjen 2007-2009 toilailujen lisäksi.

Ja eikä se sellunkeitto niin huonoa bisnestä ole. Suomalaisesta sellusta maksetaan eniten maailmassa ja yhden euron arvoinen puu muuttuu tehtaassa neljäksi euroksi sellua. Rakennuspuuna suomalainen metsä on vielä parempaa. Juuri lankomies kertoi kymmenen miljoonan laajennusinvestointien keskellä olevasta sahasta että täkäläinen kakkoslaatukin ostetaan Egyptiä myöten kun pitävät sitä kovassa arvossa.

Käyttäjän KaisaHernberg kuva
Kaisa Hernberg

Se, että meillä on varsin matala yhteisövero, on kyllä hyvin pitkälti Etelärannan teollisuusjärjestöjen ahkeran lobbauksen tulosta. En tosin ole koskaan ymmärtänyt, mitä suurimmat pörssiyhtiöt siitä veroalesta kostuivat, kun niiden efektiivinen veroaste oli jo ennestäänkin 6 % luokkaa kaikenlaisten kätevien konsernin sisäisten laskutusten ja velkajärjestelyjen tuloksena.

Mitä tarkoitat, kun sanot, että tuotantoa verotetaan meillä erittäin kovaa? Esimerkiksi energiaverotus nimenomaan suosii energiaintensiivistä teollisuutta (http://www.vatt.fi/file/policybrief/vatt_policybri...), ja tämä onkin yksi varsin hyvä esimerkki siitä, että valtiotasolla panostetaan varsin isosti juuri raskaaseen teollisuuteen.

Myös kuljetustuet sekä dieselin alempi verokanta ovat varsin suoraa subventiota raskaalle teollisuudelle, koska ne tekevät maantiekuljetuksista edullisempia.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Yhtiöveroa maksetaan eri maihin, Suomessa tehtävässä bisneksessä se maksetaan tietysti Suomeen. Suomalaisten konsernien efektiivinen veroaste on keskimäärin yli 20% ja myös verottaja kiittelee suomalaisyritysten veronmaksuhaluja.

http://m.kauppalehti.fi/uutiset/yritykset-kiltteja...

Suomessa työn teettämisen sivukulut ovat hyvin korkeat. Polttoaineiden osalta alemmista verokannoista huolimatta verotus on kansainvälisesti korkealla tasolla. Erona esimerkiksi Saksaan on juuri se että siellä verotetaan enemmän voittoja ja Suomessa taas työtä. Saksalaisyritys maksaa alle 10% työn sivukuluja ja suomalaisfirma 25%. Päälle tulee vielä erilaisten sosiaalisten vapaiden lisäkustannukset.

Käyttäjän KaisaHernberg kuva
Kaisa Hernberg Vastaus kommenttiin #15

Verottajan tilastojen mukaan suuryritysten mediaaniveroaste oli Suomessa 6,76 prosenttia vuonna 2014. Pk-yritysten vastaava puolestaan on yli 20 %. (http://www.hs.fi/talous/a1423205249829)

Sinulla ei ilmeisesti ole faktoja tuotannon verotusta koskevan väitteesi tueksi?

Suomessa työtunnin kokonaiskustannus on kyllä korkeahko eurooppalaisella tasolla, mutta korkeampi kustannustaso löytyy muun muassa Ruotsista, Tanskasta, Norjasta, Ranskasta, Belgiasta ja Hollannista. Myös sivukulut ovat useissa Euroopan maissa korkeammat. Kokonaisuutena Suomi ja Saksa ovat varsin lähellä toisiaan. (http://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php/File:Estimated_hourly_labour_costs,_2014_(%C2%B9)_(EUR)_YB15.png) En väitä, etteikö korkea työn kustannus olisi ongelmallinen monille yrityksille Suomessa, mutta ei maailma ainoastaan sen muuttujan ympärillä pyöri. Mitä korkeampaa lisäarvoa yritys pystyy tuottamaan asiakkailleen, sen korkeampaa hintaa se pystyy veloittamaan ja sitä myöten myös korkeita palkkoja. Suomessa pitäisikin palkkojen alas hilaamisen ohella keskittyä lisäarvon ylös hilaamiseen.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Yleisesti ottaen aina, kun valtio puuttuu yritysten toimintaan, se pissii joidenkin muroihin.

Käyttäjän bionavigaattori kuva
Veikko Hintsanen

Olen samaa mieltä siitä että elämme ”blue ocean strategyn” mukaisen analyysin mukaan erityisesti täällä Suomen logistiikan kehittämisissä täydellisessä ” red sea” tilanteessa
Vartiainen ja Henberg ovat keskustelleet Product ,Price Place ja Promotion strategiasta ; eli neljän P:n strategiasta.
Henberg erityisesti painottaa Place kohtaa.
Mutta jättää kuitenkin kaikkein tärkeimmän eli fyysisen sijainnin konkreettisten fyysisten tuotteiden kohdalla analysoimatta vaikka Product ja Place muodostavat 50% neljän P:n mallin tarkastelusta.
Eli vain oikea tuote oikeassa paikassa voidaan promotoida oikeaan hintaan. Ja hinta onkin tarkastelussa jälleen kaiken keskipiste, minkä maksimointiin ja siitä saatavaan hyötyyn tulisi kohdistaa kaikki toimenpiteet. Myös Suomessa.
Place tärkeys ei näy Suomalaisen logistiikan , erityisesti sen liikenne osuuden, suunnittelussa eikä siitä käytävässä keskustelussa vaikka : ”Logistiikan osuus kaikista kustannuksista on kaksinkertainen muuhun eurooppaan verrattuna ” . (viite. https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/jul...
Place vaihtoehto :
Maamme logistiikan kehittämisissä , EU liikennestrategian toteutuksessa sen TEN_T väylä määrityksissä, tukirahojen puollossa ja hakemisissa on poikettu EU liikennestrategia tavoitteiden saavuttamistoimenpiteistä ,siinä, että Suomen valtio panostaa maanteillä suoritettavaan logistiikkaan sen sijaan että kasvatettaisiin EU tavoitteiden mukaisesti raide ja vesiliikenteen volyymejä, siirtämällä niitä maanteiltä raiteille ja vesiliikenteeseen niin henkilö kuin tavaraliikenteen osuuksissa. (viite: Suomen liikennepoliittinen selonteko vuodelta 2012 vs EU liikennestrategia vuodelta 2011 http://ec.europa.eu/transport/themes/strategies/20... ) Jopa niin että edes suunnitteluohjeistuksissa saati sitten raporteissa, analyyseissä tai kehittämisvaihtoehdoissa olisi otettu vesiliikenteen mahdollisuudet tai EU :ssa sovitut tavoitteet ja menetelmät mukaan tarkasteluihin.
Tätä em linjaa(Suomi on saari logistiikkana tunnettu malli) jossa vienti hoidetaan rannikoille,rannikolta maantieliikenteen logistiikkaan ja raideliikenteeseen perustuvaan logistiikkaan on tullut tiensä päähän .
Suur kontti ja bulk laivat kuljettavat massat tuhansia kontteja per laiva keski euroopan satamiin .
Josta ne nyt tuodaan max kokoisilla itämerilaivoilla rannikolle.
Vaihtoehto (EU liikennestrategian mukaisesti olisi) sen sijaan että tuodaan jmax kokoisilla laivoilla kalleiden satamalaitteiden ja kustannusten rannikkostoppipaikkoihin, kontit voitaisiinkiin Ruotsin mallin (nearest port is best port) mukaan viedä suoraan sisävesi satamiin tai jopa (uusi Suomalainen ULIVES (ULIVES = ultra light ice going inland navigation vessel; malli) pelkkiin sisävesi laitureihin joissa kontti lastaukset ja purkaukset voitaisiin suorittaa uusin menetelmin ilman kalliita satamalaitteita, tietotekniikkaa hyväksikäyttäen oikeaan paikkaan oikea aikaisesti.
Tällä mallilla säästettäisiin parhaassa tapauksessa jopa kaksi lastausta ja kaksi kallista sisämaan raide/kuorma auto matkaa ja tarpeettomat välivarastoinnit muuttuisivatkin keskikokoisen laivan sisävesimatkaksi ,jolloin maaliikenne olisi minimoitu ja jolla saavutettaaisiin perusedellytysraamit joilla voidaan ajatella EU 60% päästötavoitteiden saavuttamisista vuoteen 2050 mennessä.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

4P:tä kuten vaikka SWOT - analyysi ovat Economics 101 tavaraa. Molemmat vakuuttavat hienon neliörakenteensa avulla, mutta käytännössä ne kelpaavat ehkä ajatuskejtun lähtökohdaksi. Ja lobbaukseen. Ja politikointiin. Kaksi osaa kummastakaan ei todellakaan ole 50% koska riippuu täysin tuotteesta, palvelusta kuinka suuri mikin 'oikeasti' on, jollain palvelulla sijainti voi jo yksinään olla se 50% jollain bulkkituotteella taas hinta jne.

Käyttäjän KaisaHernberg kuva
Kaisa Hernberg

Ne ovat 101-tavaraa siksi, että ne ovat varsin käyttökelpoisia työkaluja. (Tosin 4 P:tä on enemmänkin Marketing 101 kuin Economics, jos tarkkoja ollaan.) Kun monimutkaisia asioita jäsentää erilaisiin taulukoihin, niistä on helpompi saada tolkkua.

Samaa mieltä, että 4 p:tä eivät ole keskenään samanarvoiset kaikissa tilanteissa. Esimerkiksi hotelli- ja ravintola-alan ikivanha fraasi kuuluu, että tärkeintä on "location, location, location".

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Hintakilpailukyky on tällähetkellä ainoa kun viimevuosina emme ole suuremmalti keksineet tekemistä näillä palkoilla mutta ainahan pitää toivoa että keksimme jotain suurta jolla olisi vaikutusta työllisyyteen.
Sitä odotellessa.

Käyttäjän JussiKoskinen kuva
Jussi Koskinen

Tavoite on rakentaa korkean lisäarvon liiketoimintaa. Mutta sen rakentaminen kestää pitkää. Hintakilpailukykyyn voidaan haluttaessa vaikuttaa nopeasti.

Eli vastaukseni on sekä hintakilpailukykyä että korkean lisäarvon työtä.

Lisäksi on niin että parantunut hintakilpailukyky nostaa tuottoja esimerkiksi teknologiateollisuuden tuotteissa ja se puolestaan kannustaa nopeampaan kasvuun.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset