Johan on sotemarkkinat
Jos jotain olen politiikassa oppinut niin sen, että kun Kokoomus puhuu markkinaehtoisuudesta, kannattaa kytkeä päälle paksu hölönpölösuodatin. “Markkinaehtoisuus” kun kokoomuskielessä tarkoittaa yleensä etujen kohdistamista suurille yrityksille.
Asiantuntijajargonilla sanottuna Kokoomus väittää olevansa “pro market”, kun tosiasiassa se on “pro business”.
Niin myös soteuudistuksen yhteydessä. Johonkin unohtuivat soteuudistuksen alkuperäiset tavoitteet kaventaa terveys- ja hyvinvointieroja, hillitä kustannuksia, luoda saumattomia hoivaketjuja ja parantaa palvelujen saatavuutta. Sen sijaan Keskusta päätti haluta suuren määrän maakuntia ja Kokoomus keskittyi “valinnanvapauteen”, jota myös sotepalvelujen “markkinallistamiseksi” kutsutaan.
Markkinaehtoisuus sinänsä on monesti varsin kannatettava tavoite. Esimerkiksi energia-alalla olisi oikein tervetullutta, jos saataisiin purettua markkinoita vääristävät massiiviset fossiilisten polttoaineiden tukimekanismit. Silloin voisi puuttua myös niihin monia harmittaviin uusiutuvan energian tukiin.
Markkinat ovat kuitenkin ennen kaikkea hyvä renki ja huono isäntä. On monia tilanteita, joissa julkishallinnon pitää puuttua markkinoiden toimintaan negatiivisten ulkoisvaikutusten ehkäisemiseksi. On myös tilanteita, joissa julkisen vallan on tarpeen auttaa alkuun uusia yhteiskunnan tavoitteita edistäviä markkinoita.
Soteuudistuksessa ei ole kyse tarpeesta luoda uusia markkinoita. Alalla toimii jo suuri joukko etabloituneita, hyvin tuottavia yrityksiä. Toisaalta negatiivisten ulkoisvaikutusten riski on ilmeinen: sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen, terveyserojen kasvu, ongelmien kasautuminen tietyille ihmisryhmille.
Hallituksen valinnanvapausmalli ohjaa terveyspalvelujen tuotantoa voimakkaasti yksityiselle puolelle maakunnan kokoon katsomatta. Tässä piilee riski alueellisen eriarvoisuuden kasvamisesta. Suurissa kaupungeissa on houkuttavaa pyörittää palvelubisnestä, koska asiakkaita on paljon, kun taas vähäväkinen ja harvaan asuttu maakunta ei välttämättä vedä yrityksiä samaan tapaan.
Jos harvaan asutut alueet eivät vedä puoleensa yrityksiä, ei synny myöskään kilpailua palveluntarjoajien välille – eikä valinnanvaraa asiakkaille. Juuri tässä tulee esiin hallituksen mallin pro business -henki: kilpailtujen markkinoiden sijaan luodaan tilanne, jossa yksityiset toimijat voivat käytännössä sanella ehtonsa.
Asiantuntijat ovat kritisoineet valinnanvapausmallia myös siitä, että vastuut ovat epäselvät. Syntyy mahdollisuuksia pallotella kalliiksi tulevia asiakkaita palvelutuottajalta toiselle. Kuka lopulta ottaa kopin pitkäaikaissairaasta, vammaisesta tai päihdeongelmaisesta, siihen esitys ei anna selkeää vastausta.
Suuri kysymysmerkki liittyy myös tulouttamiseen. On epäselvää, millä perusteella raha liikkuu julkisesta kukkarosta yksityisille tuottajille. Jos tuloutusmalli perustuu jollakin tapaa tehtyjen toimenpiteiden määrään, se avaa jättimäiset rahahanat yksityisille palveluntuottajille, jotka ovat varsin hyviä keksimään toimenpiteitä. Jos taas tuloutusmalli perustuu enemmänkin potilaiden/asiakkaiden määrään, saatetaan luoda houkutin alihoitaa eniten hoitoa tarvitsevia. Kriteereinä voi käyttää myös tuloksia tai laatua, mutta näiden määritteleminen ei ole yksinkertaista.
Ihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä apua ja tukea tarvitsevista huolehtiminen on yhteiskuntamme kovaa ydintä, yksi sen tärkeimmistä tehtävistä. Jos tämän tehtävän hoitaminen voidaan organisoida siten, että soteuudistuksen alkuperäiset tavoitteet toteutuvat ja samalla yritykset saavat bisnestä, minulla ei ole mitään sitä vastaan. Yhteiskunnallisen hyödyn pitää kuitenkin olla etusijalla.
Hallituksen esitys on saanut tuoreeltaan niin paljon kritiikkiä, että se tuskin selviää kolhuitta lausuntokierrokselta. Vaiheikkaassa jännitysnäytelmässä nähdään epäilemättä vielä monta näytöstä. Sillä aikaa pitkäaikaissairaat, vanhukset, vammaiset, päihdeongelmaiset, mielenterveyskuntoutujat, lapsiperheet ja ylipäätään kaikki, paitsi työnantajan maksamia terveyspalveluja nauttivat, ihmettelevät, kuka muistaisi heitä.
Hieno ura sinulla, Kaisa. Menestystä jatkoonkin.
Olen itsellisenä yrittäjänä koko 90-luvun kehittänyt optimointiin tietojärjestelmiä ja käynyt konferensseissa ulkomailla saamassa maailmanluokan tietoa. Tiedän tasan tarkkaan miten prosessit saa sujuvaksi, mitkä ovat rajoitteet ja miten ongelmiin varautuu.
Nyt hallitus on aloittanut Aluehallinnon simuloinnin vasta kuukausi sitten. Sehän olisi kertonut heille miten yksityinen sektori tulisi toimimaan Hesassa ja jossakin Eteläpohjanmaan pelloilla.
http://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/maakuntat…
Hallitus on keskittämisen ja tiukan ohjailun kannalla, koska haluavat hallita maata, vaikkakin Kokoomus antaisi bisneksen lopulta pörriäisilleen.
Kirjoittaessani kohta valmistuvaa kirjaa ”Metayhteiskunta” pohdin systeemiteoreettisesti mikä olisi soten ihanne tässä kiharaisessa maassa. Suomen soten pitäisi antaa organisoitua alueellisesti, ja siinä hallituksen tulisi ohjailla paikallisesti heikoimpia alueita, että tasa-arvo saavutettaisiin. Kannatan Vapaavuoren esitystä, että vahvat kaupungit saavat hoitaa tehtävänsä niin kuin parhaiten pystyvät ja hallituksen tulisi auttaa muuta maata monin eri keinoin.
Näin ei syntyisi tiukkaa keskusta-ohjattua eikä kokoomus-lähtöistä mallia koko Suomelle yhdellä kertaa vaan löyhempi aihio, kuten Eksote on jo lähtenyt liikkeelle. Annettaisiin seuduille vapaus kehittyä. Silloin voitaisiin käyttää simulointia ja optimointia riittävän ajoissa paljastamaan bugit ja vääryydet ja käyttämään jokaisen aluesairaalan ja keskuksen omat palvelut tehokkaasti.
Keskuslähtöisen sanelun aika on ohi. Päästetään kaupungit ja alueet kehittymään itse sopivalla kontrollilla valtion suunnasta. Se ei maksaisi sen enempää kuin pönöttävät, byrokraattiset rakenteet, joista paras henkilökunta uhkaa kadota ensimmäiseen pörriäiseen ongelmien ilmaantuessa.
Ilmoita asiaton viesti