KaisaHernberg Maailman pelastaminen on loistava bisnes

Yrittäjä ja sen perhe

Eilen isänpäivänä silmiin osui artikkeli, jossa muuan tunnettu mies kertoi feminismistään. Jutussa kävi muun muassa ilmi, että hänen perheessään vaimo on ottanut päävastuun lapsista ja pitänyt perhevapaat, koska miehen on yrittäjänä kovin vaikea irrottaa aikaa perheelle.

Itselläni lähti juuri käyntiin kolmastoista vuosi yrittäjänä. Olen tänä aikana synnyttänyt kaksi lasta ja muutama vuosi sitten kuvioihin tuli mukaan vielä bonuslapsi. Minun on hyvin vaikea jakaa tuota käsitystä yrittäjyyden ja perheen yhdistämisen mahdottomuudesta.

En sano, että aina olisi ollut helppoa. Kahden lapsen vauvavuosiin mahtui irtisanoutuneita äitiysvapaasijaisia, firman IT-järjestelmän romahtaminen ja paljon imetyksen ja työnteon yhdistämistä kotikonttorilla. Niiltä ajoilta ei ole kovin koherentteja muistoja, mutta selvittiin kuitenkin.

Kun naiset kertovat yrittäjyydestään, tällaiset tarinat toistuvat. On imetetty vauvaa kaupan takahuoneessa. On tuotu taapero mukaan palaveriin. On tultu aina viimeisenä päiväkodille päivän päätteeksi, mutta tultu kuitenkin.

Miesten yrittäjätarinoissa sen sijaan on usein erilainen kaiku. On tehty pitkää päivää ja puoliso on hoitanut perheen. Bisnes ei olisi millään kestänyt muuten.

Tämä on aika erikoista. En millään usko, että naiset nyt vain ovat niin paljon kykenevämpiä yrittäjiä, että suoriutuvat yrittäjyyden ja perhe-elämän vaatimasta moniajosta, josta miehet eivät. Tunnen sen verran paljon tosi fiksuja ja osaavia yrittäjämiehiä. Kyllä hekin todennäköisesti selviäisivät ihan kunnialla vaipanvaihdosta puhelinpalaverin lomassa.

Todennäköisempi selitys löytyykin sukupuolirooleista. Kovin monelle äidille nyt vain ei tule edes mieleen, ettei asettaisi lapsia etusijalle. Monet miehet puolestaan on kasvatettu kuvittelemaan, että ovat korvaamattomia työelämässä, mutta eivät kotona.

Fakta on, että lasten saaminen asettaa paineita ajankäytölle. Jostain syystä nämä paineet edelleenkin useimmiten ratkotaan siten, että äidin ura väistää. Ja siitä seuraa, että kaikki naiset, oli heillä lapsia tai ei ja oli heillä suunnitelmissa hankkia lapsia tai ei, saavat “potentiaalisen vauvariskin” leiman otsaansa.

Pienten lasten isät puolestaan tekevät pisintä työpäivää ja eniten ylitöitä. Se on valtava harmi isien, lasten ja tasa-arvon kannalta.

Työelämään pitää saada aikaan muutos. Sellainen, ettei ole itsestäänselvää, että äitien urat joustavat ja isät “eivät millään voi irtautua” töistä. Perhevapaiden 6+6+6-malli olisi tärkeä askel siihen suuntaan, että normalisoidaan isien osallistuminen vastuun kantamiseen lasten ollessa pieniä.

Isien tasapuolisempi osallistuminen perhearkeen myös pakottaisi työnantajat miettimään työkulttuuria uusiksi, kun ei olisi käytettävissä sitä loputtomasti joustavaa resurssia nimeltä pienten lasten isät. Se tekisi todennäköisesti työelämästä aika paljon mielekkäämpää ihan kaikille.

Itselleni työn, perheen ja politiikan ristipaineessa eläminen on opettanut, että on aika paljon sellaista, jonka vain kuvittelee olevan kiireellistä ja tärkeää. Ja aika paljon vähemmän sellaista, joka juuri minun on pakko hoitaa. Tällaisesta oppimiskokemuksesta olisi varmasti hyötyä myös monille miehille. Ainakin tässä on kehittynyt ihan jäätävän päteväksi logistiikan hallinnassa ja priorisoinnissa.

Suosittelenkin kaikille omasta korvaamattomuudestaan vakuuttuneille vesilasitestiä: Täytä lasi vedellä. Laita sormi veteen. Ota sormi pois. Jos veteen jää kuoppa, olet oikeasti korvaamaton.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Vaihtoehtoinen selitys miesyrittäjien « ylimääräiselle » kiireelle: Naisen yrittäjyys on aivan erilaista kun ei ole facebookkia näpräävää naista kotona elätettävänä.

Perinteinen perhemalli on katsonut mieheen naisen ja lasten taloudellisen hyvinvoinnin takaajana. Naisyrittäjillä ei ole koskaan ollut tätä velvoitetta.

Vai maksaako yrittäjyytesi miehesi kotona olemisen?

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Tee sinä kuinka haluat mutta älä nyt hemmetissä rupea määräilemään kuinka muiden perheiden on asiansa järjestettävä. Sairasta elitististä ylimielisyyttä.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Pekka - Ei Vihreiden tarkoitus ole olla oikeassa tai edes puhua totta.
Tarkoitus on löytää samanmielisiä luokkasotaan naisten puolesta ja vihaan miehiä vastaan.

Näillä vallankumouksellisilla vihapuheilla määritetään sekä äänestäjien suosio että keskinäinen nokkimisjärjestys.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Siis sinusta jos äiti ja isä yhteisymmäryksessä molemmat tulevat siihen tulokseen että äiti voi jäädä hoitamaan lasta. Ja isä hoitaa työtaakat, sinusta se pitää pakolla hajoittaa ja pakottaa äitikin työtaakaan alle! Ei ole helppoa lapsen kanssa kotona mutta ei se työntekokaan ole helppoa.. Joten jos kaikki toimii perheessä hyvin? Se pitää hajoittaa?

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

"Pienten lasten isät puolestaan tekevät pisintä työpäivää ja eniten ylitöitä. Se on valtava harmi isien, lasten ja tasa-arvon kannalta."

Niin oliskohan naiset valinnut miehensä siksi koska tekee paljon töitä . Ja pystyy rahoittaa elintason joka riittää naiselle .

Olen esim monesti naisten kuullut sanoneen jotta ikinä eivät katsoisi laiskaa miestä joka kotina oleilis . Mutta miehil kyllä mielellään käy rooli jako jotta vaimo olisi vain kotona .

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset